Yrittäjyyden kulmakivet
Työelämä
Unelmana yrittäjyys
Tradenomitutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet toimia asiantuntijatehtävissä ja tradenomeja valmistuu vuosittain mm. ICT-alan, finanssialan, sekä kaupan alan työtehtäviin. Työelämä on kuitenkin ollut murroksessa jo pitkään ja yrittäjyyden erilaiset muodot ovat kasvattaneet suosiotaan.
Nykypäivän teknologia tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet yrittäjyydelle sekä innovaatioiden kehittämiselle. Kaikki yrittäjyyteen vaadittavat työkalut ovat tradenomiopiskelijan käsien ulottuvilla, tarvitaan vain rohkeutta hypätä.
Yrittäjyys on vaikeaa ja vaatii rutkasti pääomaa
Väärin. Menestyväksi yrittäjäksi on mahdollista nousta myös nollasta. Netistä löytyy lukematon määrä inspiroivia tarinoita yrittäjistä ja tukea ongelmien ratkaisuun. Internetin ihmeellistä maailmaa tutkimalla saat hyvän käsityksen siitä, minkälaisia eväitä yrityksen perustamiseen vaaditaan.
Lohdutuksen sana myös niille tradenomiopiskelijoille, jotka eivät koskaan ole itseään yrittäjänä pitäneet: kaikki yrittäjyyteen liittyvä on opiskeltavissa, eikä yrittäjänä menestyminen vaadi synnynnäisiä luonteenpiirteitä, vaikka näin usein väitetäänkin. Yrittäjyyteen on asennoiduttava hieman eri tavalla kuin normaaliin työelämään, mutta asenteitakin voi opiskella ja kehittää.
Ideasta yritykseksi
Yrityksen perustaminen vaatii paljon suunnittelua ja kovaa työtä. Jotta unelmansa voisi saavuttaa, jostakin on kuitenkin aloitettava. Tässä muutama vinkki yrittäjyyden alkutaipaleen helpottamiseksi!
- Tee joka päivä vähintään yksi asia, joka vie sinut lähemmäksi tavoitettasi. Googleta markkinatilannetta puolen tunnin ajan, kysy tarjouspyyntöjä tilitoimistolta, kirjaa ylös ideoita. Jos yrittäjyyshaaveet jäävät ajatuksen tasolle, ne voivat helposti hautautua kuukausiksi tai jopa vuosiksi. Jos teet päivittäin jotain konkreettista yrittäjyyden eteen, asioita alkaa tapahtua.
- Älä takerru yhteen ideaan. Aivokapasiteettisi pystyy pyörittelemään useampia ideoita samanaikaisesti, eikä yhteen tiettyyn kannata rakastua liikaa. Pyri edistämään ideoitasi konkreettisella tasolla, ottamalla selvää esimerkiksi markkinoiden tarpeista tai mahdollisesta hinnoittelusta. Kun seinä tulee vastaan, uskalla hylätä idea ja keskity jälleen seuraavaan.
- Pyydä palautetta ideoistasi. Pyri keräämään mahdollisimman paljon ajatuksia ystäviltä, tutuilta, perheenjäseniltä, opiskelukavereilta ja tuntemattomilta. Käsittele palaute analyyttisesti ja mieti sen perusteella, mitä voisit tehdä vielä paremmin.
- Jätä ammattilaisten työt ammattilaisille. Keskity siihen minkä itse osaat parhaiten ja anna muiden hoitaa loput. Mikäli yrityksen verotus ja siihen liittyvä tekninen osaaminen ei ole parhaita puoliasi, palkkaa itsellesi kirjanpitäjä tekemään nämä puolestasi. Yrityksesi alkutaipaleella hyvä kirjanpitäjä on paras ystäväsi, joten varaa riittävästi aikaa sopivan tilitoimiston löytämiseen.
Tradenomiliitto apunasi
Olet saanut hyvän etumatkan pelkästään sillä, että opiskelet itsellesi tradenomin tutkintoa. Tutkinto antaa sinulle loistavat valmiudet toteuttaa itseäsi niin työelämässä kuin yrittäjänäkin. Tradenomiliitossa on huomioitu jäsenten kasvava kiinnostus yrittäjyyteen, ja kehitämme palvelujamme yrittäjille jatkuvasti. Aloitteleva yrittäjä saa meiltä apua mm. yritysideansa sparrailuun sekä laki- ja neuvontapalveluja. Voit pyytää innovaatioistasi palautetta sekä kehittyä avullamme yrittäjänä sekä tulevaisuudessa myös työnantajana. Lue lisää Tradenomiliiton yrittäjyyspalveluista tästä.