Tiedätkö, miten palkkasi määräytyy?

Työelämä

Samasta työstä kuuluu maksaa sama palkka. Tiedätkö, mitä tradenomeille maksetaan?

”Työpaikallani palkat eivät ole avoimesti tiedossa eikä kukaan puhunut koskaan palkastaan. En tiennyt moneen vuoteen, minkälaista palkkaa kollegani saavat. Olin saanut muutaman hyvin pienen palkankorotuksen pyytämättä ja nöyrästi olin niistäkin kiitollinen, vaikka tilipussi ei niistä juurikaan kasvanut”, kertoo eräs Tradenomien jäsen.

Yksityisellä sektorilla työntekijän palkka on henkilötieto, jota työnantaja ei voi antaa muille kuin niille, jotka tarvitsevat palkkatietoa työsuhteen osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien hoitamiseen.

Silloin, kun palkat eivät ole julkista tietoa, on hankalaa arvioida, vastaako oma palkkaus muiden vastaavaa työtä tekevien kollegoiden palkkoja. Tällöin sekä perustellut että perusteettomat palkkaerot jäävät helposti piiloon.

Mitä laki sanoo palkan määräytymisestä?

”Viime vuosina nuoremmat työntekijät ovat alkaneet kertoa avoimesti palkkatietojaan ja selvisi, että vastavalmistunut opiskelija saakin meillä heti vakinaisen sopimuksen saatuaan isompaa palkkaa kuin yli 10 vuoden kokemuksen omaava ”vanha” työntekijä.”

Suomessa ei ole lailla säädettyä minimipalkkaa, kuten monissa muissa maissa. Lainsäädännössä ei ole myöskään säädetty palkanmääräytymisen perusteista. Lähtökohtana on kuitenkin se, että samasta työstä tulisi maksaa sama palkka.

Monilla aloilla työehtosopimuksessa on sovittu eri tehtävien ja vaativuustasojen mukaisista vähimmäispalkoista, joita ei saa alittaa.

Kaikilla toimialoilla tai henkilöstöryhmissä ei kuitenkaan ole omaa työehtosopimusta. Jos työhön ei sovelleta mitään TES:a ja TES:ssa ei ole lainkaan sovittu vähimmäispalkoista, työstä on maksettava alalle tavanomaisena pidettävää ja työn vaativuuteen nähden kohtuullista palkkaa.

Palkkaneuvottelussa ratkaisevat argumentit

”Päätin ryhtyä tutkimaan, millä kaikilla pätevillä perusteilla voisin vaatia palkankorotusta ja miten minun pitäisi omaa osaamistani kehittää, jotta palkkani kohoaisi. Yhden palkankorotuksen jo sainkin perusteltua ja nyt kuljen kohti seuraavaa palkankorotusta, koska uskalsin lopulta ehdottaa pomolleni vaihtoa vaativimpiin työtehtäviin.”

Erityisesti yksityisellä sektorilla palkkauksen taso on usein viime kädessä neuvottelukysymys.

Miten palkkaneuvottelussa sitten pärjää ja osaa pyytää oikean summan, jottei jälkikäteen tarvitse harmitella?

Liikkeelle kannattaa lähteä selvittämällä yleinen palkkataso samoissa tehtävissä. Tradenomien palkkauksesta saa hyvää tietoa Tradenomien vuotuisesta jäsentutkimuksesta. Tradenomien palkkatietoja voi tutkia esimerkiksi tehtävän, valmistumisvuoden, toimialan ja alueen mukaan.

Palkkaan vaikuttaa myös moni henkilökohtainen seikka, mm. työkokemus ja tehtävän kannalta relevantti koulutus. Jos työnantajan saama hyöty työpanoksestasi kasvaa, sen pitäisi näkyä myös palkassa. Omat vahvuudet kannattaa kirkastaa itselle ja hioa selkeiksi argumenteiksi palkkaneuvottelua varten.

Ensisijainen palkanmääräytymisperuste on kuitenkin tehtävien vaativuustaso – palkan tulee vastata tehtävien vaativuutta ja nousta, jos tehtävät muuttuvat.

Apua Tradenomien palkkaneuvonnasta

Tradenomien palkkaneuvonnasta saat apua sekä palkkatoiveen suuruuden määrittelyyn töitä hakiessasi että palkankorotuspyynnön perustelemiseen. Neuvontaa voivat hyödyntää kaikki jäsenet vastavalmistuneista jo pidempään työelämää nähneisiin.

Saamme vuosittain useita satoja palkkoja koskevia yhteydenottoja ja niiden perusteella meille on muodostunut laaja näkemys tradenomien palkkakehityksestä. Palkkaneuvonnassa käytetään vertailutietoina myös jäsentutkimuksemme tilastoja.

Laadimme myös palkkasuositukset tradenomiopiskelijoille ja vastavalmistuneille.

Jäsenyysinfo

Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta.

Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin. Tarjoamme toisillemme vertaisten joukon, joka auttaa päivittämään taitoja ja pitää huolen jatkuvasta ammatillisesta kehittymisestä.

Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin.

TEHTÄVÄNÄMME ON MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ.

Edut

Tradenomien painavimpia jäsenetuja ovat tradenomien etujen valvominen työelämässä, työttömyysturva sekä oikeusturva- ja vastuuvakuutus työsuhdeasioissa.

Lisäksi jäsenetuihin kuuluu mm. matkustaja- ja tapaturmavakuutus, täydet työsuhdelakimiesten palvelut, maksuton puhelinneuvonta yksityisoikeudellisissa lakiasioissa, urapalvelut kuten palkkaneuvonta sekä ura- ja työhyvinvointivalmennus, laadukkaat koulutukset ja tapahtumat sekä alennuksia lukuisista tuotteista ja eri palveluntarjoajilta. Lisäksi jäsenten käytössä on lomamökkejä edulliseen jäsenhintaan.

 
Kaikki jäsenedut ja -palvelut löytyvät täältä.

Jäsenmaksu

Tradenomien jäsenmaksu on kiinteä 33 euroa kuukaudessa (sis. työttömyyskassan jäsenyyden) riippumatta työtehtävistä, toimialasta tai palkan määrästä. Tradenomien keskipalkalla mitattuna jäsenmaksumme on noin 0,98 prosenttia kuukaudessa. Muistathan, että Tradenomien ja Korkeasti koulutettujen kassa KOKOn jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia. Toimitamme tiedot maksetuista jäsenmaksuista suoraan verottajalle.

Yrittäjille, ulkomailla oleville tradenomeille, eläkäisille sekä usean jäsenen talouksille hinnat ovat pienemmät. Palkattomilta jaksoilta annamme myös jäsenmaksusta 50 % alennuksen. Tarkemmat hinnat löytyvät nettisivuiltamme osoitteesta https://www.tradenomi.fi/jasenyys/jasenlajit/

Opiskelijan jäsenmaksu

Hopea-tason jäsenyys on tradenomi- ja BBA-opiskelijoille maksuton. Tätä jäsenlajia suosittelemme opintonsa aloittaville opiskelijoille. Pääset helposti mukaan tradenomiopiskelijoiden toimintaan ja tapahtumiin ja saat käyttöösi monia etuja.

Kulta-taso on elämässä eteenpäin suuntaavan tradenomiopiskelijan jäsentaso. Se sisältää kaikki hopea-tason edut ja lisäksi työelämän vakuutukset, kattavan matka- ja tapaturmavakuutuksen vapaa-ajalle sekä henkilökohtaisen uraohjauksen. Kulta-tason jäsenyys maksaa 19 e/vuosi.

Musta-taso on tarkoitettu tradenomi- ja BBA-opiskelijoille, jotka työskentelevät opintojensa ohessa, aloittavat kesätyöt tai työharjoittelun. Musta-taso on all-inclusive, se sisältää kaikki hopea- ja kulta-tason edut sekä lisäksi työttömyyskassan jäsenyyden ja kattavat neuvontapalvelut. Mustan tason jäsenyys maksaa 94 e/vuosi. Jäsenmaksu on kokonaisuudessaan verovähennyskelpoinen.

Lisää luettavaa

Työelämä

Näin neuvottelet itsellesi parempaa palkkaa

Työn palkitsevuuteen vaikuttaa moni seikka sen sisällöstä työkavereihin, mutta myös palkalla on iso merkitys. Lue vinkit palkkaneuvotteluihin!

Lue juttu

Työelämä

Tunnista vahvuutesi – 6 vinkkiä työnhakuun tuoreelle IT-tradenomille

Talentedin Teemu Tiilikainen vinkkaa, kuinka IT-tradenomiopiskelija tai vastavalmistunut voi parantaa mahdollisuuksiaan työnhaussa.

Lue juttu

Työelämä

Urakriisi voi avata uusia mahdollisuuksia työelämässä – näin pääset kriisistä yli

Vauhdilla muuttuva työelämä tuo työntekijöiden eteen yhä enemmän muutostilanteita, jotka voivat johtaa urakriisiin.

Lue juttu

Työelämä

Tradenomiopiskelija – näin neuvottelet oman palkkasi

Kesätyön tai harjoittelun päättyessä monille opiskelijoille tarjotaan töille jatkoa. Tällöin kannattaa sopia palkkaneuvottelu, jotta saat tehtäviäsi ja osaamistasi vastaavan palkan. Tässä kootut vinkit palkkaneuvotteluun.

Lue juttu

Työelämä

Haaveissa uusi työpaikka? Näin onnistut LinkedIn-työnhaussa

Työnhaussa olevalle asiantuntijalle LinkedIn on äärimmäisen tärkeä kanava. Työnhakijan kannattaa tuunata profiilinsa kuntoon ja hyödyntää rohkeasti kaikki mahdollisuudet, joita LinkedIn tarjoaa.

Lue juttu

Työelämä

Kuinka onnistut etätöissä? 9 vinkkiä etätyöhön

Moni meistä on tottunut etätöihin, mutta tässä mittakaavassa se on monelle uutta. Työarkemme on erilaista seuraavien viikkojen, tai ehkä jopa kuukausien ajan. Miten liikkeelle?

Lue juttu

Työelämä

4 tapaa tehdä työelämästä fiksumpaa

Lukemattomilla työpaikoilla on jämähdetty aikaan, jossa asiantuntijoiden luovuus tapetaan kellokortilla ja kiire on tehokkaan työntekijän merkki.

Lue juttu

Työelämä

5 askelta työhyvinvointiin

Stressaavana ajanjaksona haaveilemme usein tasapainoisesta arjesta, jossa työ ja perhe-elämä muodostaisivat toimivan kokonaisuuden. Miksi emme loisi itsellemme sellaista?

Lue juttu

Työelämä

Tradenomi, huolehdi osaamisestasi

Osaamistaan kehittämällä pärjää myös tulevaisuuden työelämässä.

Lue juttu

Työelämä

Voi paremmin töissä

Hyvinvointi syntyy pienillä valinnoilla arjessa

Lue juttu

Työelämä

Yrittäjyyden kulmakivet

Mitä menestyvältä yrittäjältä vaaditaan?

Lue juttu

Työelämä

Miten työ muuttuu?

Ainoa varma asia tulevaisuudessa on muutos. Työ on jo muuttunut ja tulee muuttumaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Mitä se tarkoittaa ja miten tradenomin tulisi varautua tulevaan?

Lue juttu

"Tradenomit ovat usein niitä, joilla on hyvä syy pyytää lisää palkkaa tai edellytykset hakeutua haastavampiin tehtäviin."

Tradenomiliitto Tral Ry

Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
FI -00520 Helsinki
p. 020 155 8800 (vaihde)
Palvelemme ma–to klo 9–16, pe 10–16

email: toimisto@tradenomi.fi

» Kaikki yhteystiedot
» Tietosuoja ja evästekäytännöt