Varaudu muutoksiin huolehtimalla itsestäsi

jengi

Maailmassa tapahtuu jatkuvasti asioita, jotka vaikuttavat toisinaan yllättävästi omaan elämään. Kuinka muutoksiin voi varautua?

Suomi pärjäsi yhteiskuntana hyvin viime keväänä koronan iskiessä, ja yllättävään tilanteeseen reagoitiin melko nopeasti. Työterveyspsykologi Heli Hannonen Työterveyslaitoksesta kertoo, että muutoksia onkin kahdenlaisia: nopeita, joihin on reagoitava heti tai hitaita, joihin voi varautua.

– Esimerkiksi koronan osalta voidaan puhua molemmista – kevät vaati nopeaa toimintaa, kun taas toiseen aaltoon on ollut aikaa varautua. Korona on siinä mielessä erikoinen, että emme tiedä, kuinka kauan sen vaikutukset näkyvät arjessamme, hän pohtii.

– Elämässä tapahtuu kaikenlaista. On tärkeä ymmärtää ja hyväksyä, että muutos tarvitsee aina sopeutumista ja myös myönteiset muutokset vaativat energiaa.

VALMIUSSUUNNITELMA LISÄÄ JOUSTOVARAA

Onpa kyseessä sitten työyhteisö tai yksilö, parhaiten pärjäävätkin ne, joilla on kykyä reagoida muutokseen eli resilienssia. Varautumista erilaisiin tilanteisiin voi Hannosen mielestä ennakoida. Hänen ydinneuvonsa on hyvin yksinkertainen: kun voi hyvin, myös muutoksista on helpompi selviytyä.

– Oman hyvinvoinnin edellytykset lähtevät hyvin arkisista asioista. Nuku kunnon unet, syö riittävästi, harrasta ja tee itsellesi mielekkäitä asioita sekä vietä aikaa läheisiesi kanssa, Hannonen listaa.

Jos ilmassa on kuitenkin uhkakuvia, vaikkapa yt-neuvottelut, on viisasta miettiä, miten niitä voi taklata. Yksi tapa on ylläpitää ja parantaa omaa osaamistaan tai tehdä itselle ”plan b”.

– Kohtaloaan ei kannata jäädä odottelemaan. Löytyisikö töitä mahdollisesti jostain muualta tai voisinko kouluttautua lisää? Tietoisuus valintojen mahdollisuudesta tuo mielenrauhaa, Hannonen sanoo.

Muutostilanteissa kaikkien yhteinen vastuu tulisi nostaa työyhteisön keskusteluihin. Vaikutusmahdollisuus oman työn suorittamiseen ja työyhteisön sosiaalinen tuki ovat asioita, jotka suojaavat stressiltä. Hannonen on hieman huolissaan siitä, että epävarmassa tilanteessa sitoutuminen työhön voi saada liian suuria mittakaavoja.

– Työnantajan vastuulla onkin huolehtia siitä, että työntekemisen edellytykset täyttyvät myös poikkeustilanteissa. Muuttuvissa tilanteissa ongelmapuheen sijaan tulisi keskittyä ratkaisuihin ja nostaa esille myös onnistumisia.

Jos muutos kuitenkin kolahtaa omalle kohdalle, Hannonen kertoo, että kriisin suuruudesta riippuen pitäisi huolehtia toimivista asioista. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.

Hymyile itsellesi peilin edessä ja muistuta itseäsi asioista, joista iloitset ja joissa onnistut.

– Paniikissa on vaikea saada mistään ajatuksesta kiinni. Kirjoita ylös huolehdittavat asiat pois kuormittamasta mieltäsi. Jos et halua puhua lähimmäisillesi, kerro murheesi ammattilaiselle, hakeudu työnohjauksen piiriin tai hae apua coachauksesta. Tärkeintä olisi tehdä jotain ennen kuin huolista tulee ylitsepääsemättömiä.

SANOITA TUNTEET

Mielen hallinta ja psykologiset keinot ovat osin synnynnäisiä ominaisuuksia, mutta niitä voi myös tietoisesti kehittää. Hannonen kertoo, että olennaista on oppia sanoittamaan tunteet.

– Kun tunteita käsittelee kirjoittamalla tai vaikkapa koiralle puhuessa, ne selkiytyvät. Myös ystävien kanssa käydyt keskustelut ja ”tyhmät kysymykset” haastavat ajattelemaan. Psykologisella joustavuudella tarkoitetaankin kykyä kuunnella itseä ja tunnistaa erilaisia tunteita sekä niihin liittyviä tilanteita. Kun opit tunnistamaan, mitä kehossasi tapahtuu aina, kun joudut epämiellyttävään tilanteeseen, totea tunne ja anna sen mennä ohi. On tärkeää myös miettiä, mitkä asiat omassa elämässä ovat oikeasti tärkeitä. Jos työ ei esimerkiksi ole arvojen mukaista, on hyvä pohtia, voiko asialle tehdä jotain.

PIDÄ HUOLIHETKI

Jos yöunet silti katkeavat aamuyön tunteina, Hannonen kehottaa ottamaan käyttöön huolihetken. Se on aikaa, joka on tarkoitettu huolien käsittelyyn.

– Tämäkin ohje kuulostaa simppeliltä, mutta se toimii. Älä anna huolien painaa mieltäsi koko päivää, vaan valitse tietty päivä ja kellonaika, jolloin annat niiden tulla ulos. Käy vaikka vartin verran skenaarioitasi läpi ja kirjoita muistiin, mikä painaa mieltäsi eniten. Olennaista on, että opetat itsesi siirtämään huolet pois mielestäsi muina aikoina.

Hannonen muistuttaakin positiivisen ajattelun tärkeyttä: jokaisen huolen rinnalla, osa ajasta tulisi käyttää siihen, mitkä asiat ovat hyvin.

– Se, mitä ajattelee vahvistaa ja vahvistuu. Mieli toimii niin. Kun ajattelee myönteisiä puolia, myös ratkaisuja löytyy. Hymyile itsellesi peilin edessä ja muistuta itseäsi asioista, joista iloitset ja joissa onnistut.

Teksti: Hanna Ojanpää


Tradenomien jäsenenä vinkkejä oman hyvinvoinnin tukemiseen saa vaikkapa maksuttomasta ja henkilökohtaisesta työhyvinvointivalmennuksesta! Kurkkaa myös videokirjasto, jossa yli 60 uravalmentajien, hyvinvoinnin ammattilaisten ja psykologien tekemää videota, jotka auttavat sinua voimaan paremmin.

Jäsenyysinfo

Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta.

Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin. Tarjoamme toisillemme vertaisten joukon, joka auttaa päivittämään taitoja ja pitää huolen jatkuvasta ammatillisesta kehittymisestä.

Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin.

TEHTÄVÄNÄMME ON MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ.

Edut

Tradenomien painavimpia jäsenetuja ovat tradenomien etujen valvominen työelämässä, työttömyysturva sekä oikeusturva- ja vastuuvakuutus työsuhdeasioissa.

Lisäksi jäsenetuihin kuuluu mm. matkustaja- ja tapaturmavakuutus, täydet työsuhdelakimiesten palvelut, maksuton puhelinneuvonta yksityisoikeudellisissa lakiasioissa, urapalvelut kuten palkkaneuvonta sekä ura- ja työhyvinvointivalmennus, laadukkaat koulutukset ja tapahtumat sekä alennuksia lukuisista tuotteista ja eri palveluntarjoajilta. Lisäksi jäsenten käytössä on lomamökkejä edulliseen jäsenhintaan.

 
Kaikki jäsenedut ja -palvelut löytyvät täältä.

Jäsenmaksu

Tradenomien jäsenmaksu on kiinteä 33 euroa kuukaudessa (sis. työttömyyskassan jäsenyyden) riippumatta työtehtävistä, toimialasta tai palkan määrästä. Tradenomien keskipalkalla mitattuna jäsenmaksumme on noin 0,98 prosenttia kuukaudessa. Muistathan, että Tradenomien ja Korkeasti koulutettujen kassa KOKOn jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia. Toimitamme tiedot maksetuista jäsenmaksuista suoraan verottajalle.

Yrittäjille, ulkomailla oleville tradenomeille, eläkäisille sekä usean jäsenen talouksille hinnat ovat pienemmät. Palkattomilta jaksoilta annamme myös jäsenmaksusta 50 % alennuksen. Tarkemmat hinnat löytyvät nettisivuiltamme osoitteesta https://www.tradenomi.fi/jasenyys/jasenlajit/

Opiskelijan jäsenmaksu

Hopea-tason jäsenyys on tradenomi- ja BBA-opiskelijoille maksuton. Tätä jäsenlajia suosittelemme opintonsa aloittaville opiskelijoille. Pääset helposti mukaan tradenomiopiskelijoiden toimintaan ja tapahtumiin ja saat käyttöösi monia etuja.

Kulta-taso on elämässä eteenpäin suuntaavan tradenomiopiskelijan jäsentaso. Se sisältää kaikki hopea-tason edut ja lisäksi työelämän vakuutukset, kattavan matka- ja tapaturmavakuutuksen vapaa-ajalle sekä henkilökohtaisen uraohjauksen. Kulta-tason jäsenyys maksaa 19 e/vuosi.

Musta-taso on tarkoitettu tradenomi- ja BBA-opiskelijoille, jotka työskentelevät opintojensa ohessa, aloittavat kesätyöt tai työharjoittelun. Musta-taso on all-inclusive, se sisältää kaikki hopea- ja kulta-tason edut sekä lisäksi työttömyyskassan jäsenyyden ja kattavat neuvontapalvelut. Mustan tason jäsenyys maksaa 94 e/vuosi. Jäsenmaksu on kokonaisuudessaan verovähennyskelpoinen.

Lisää luettavaa

jengi

Mikä on Clubhouse ja miksi siitä kannattaa innostua?

Uusi, pelkästään ääneen ja keskusteluihin perustuva some Clubhouse on herättänyt kasvavaa kiinnostusta myös Suomessa. Kai Kuokkanen kertoo, miksi hän innostui sovelluksesta.

Lue juttu

jengi

Aika nauttia kesästä

Pitkä poikkeusvuosi on takana ja rentoutuminen tulee tarpeeseen. Tradenomien kesäetujen avulla se käy helposti!

Lue juttu

jengi

5 hyvää syytä kuulua liittoon

Onko liiton jäsenmaksua järkeä maksaa ja mitä rahojensa vastineeksi oikeastaan saa?

Lue juttu

jengi

Näin pääset flow-tilaan

Flow-sanalla kuvataan innostuneen keskittynyttä työn tekemisen tilaa, jossa työ edistyy ja aika kuluu huomaamatta.

Lue juttu

jengi

Osaaminen on arvokkainta valuuttaa muuttuvassa työelämässä – miten pidät huolta omastasi?

Korona on jo nyt muuttanut työelämää pysyvästi. Kukaan ei vielä tiedä, mitkä ovat sen lopulliset vaikutukset talouteen ja työelämään, mutta yksi asia on varma: kriisistä selviytyvät parhaiten ne, jotka kehittyvät jatkuvasti asiantuntijoina ja pitävät huolta omasta osaamisestaan.

Lue juttu

jengi

Näin rakennat henkilöbrändiäsi somessa – social selling pähkinänkuoressa

Social selling eli sosiaalinen myynti on ilmiö, jonka perusteet jokaisen myynnin ja markkinoinnin parissa toimivan kannattaa ottaa haltuun.

Lue juttu

jengi

Ota kaikki irti kesästä

Unohda työ- ja opiskelumurheet ja nauti vapaudesta.

Lue juttu

jengi

Mitä tuotetta tai palvelua olet viimeksi suositellut?

Tradenomiliiton uusista jäsenistä merkittävä osa liittyy suosittelun myötävaikutuksesta. Haluamme luonnollisesti tukea hyvän kiertämistä ja suosittelusta saa palkkion.

Lue juttu

jengi

Keitä tradenomit ovat?

Tradenomitutkinto on suhteellisen nuori. Koulutusta on järjestetty vasta 90-luvulta lähtien ja näin ollen tradenomikunta on keskimäärin varsin nuorta. Työtehtävät ovat pääsääntöisesti asiantuntijatehtäviä yksityisellä sektorilla, mutta tradenomeista on moneksi.

Lue juttu

"Tradenomit ovat usein niitä, joilla on hyvä syy pyytää lisää palkkaa tai edellytykset hakeutua haastavampiin tehtäviin."

Tradenomiliitto Tral Ry

Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
FI -00520 Helsinki
p. 020 155 8800 (vaihde)
Palvelemme ma–to klo 9–16, pe 10–16

email: toimisto@tradenomi.fi

» Kaikki yhteystiedot
» Tietosuoja ja evästekäytännöt